Kuulumisia viime viikoilta
Olen ollut sen verran laiskalla päällä etten ole jaksanut konetta aukaista ja raapustella kuulumisia muutamaan viikkoon. Puolustuksekseni sanottakoon ettö eipä täällä juuri mitään erikoista ole tapahtunut. Nyt on siis lauantaiaamu ja kahvit on juotu, aamupalat syöty. Illemmalla olisi kollegani Satun läksiäisjuhlat johon kokoontuu ainakin kaikki suomalaiset jotka täältä tiedän ja muutamia työkavereita. Sitä odotellessa ollaan vaan ja istuskellaan.Annemiek puristaa appelsiinimehua sitruspuristimella jonka annoin hänelle lahjaksi. Raukka kun kulutti aina puoli tuntia saadakseen lasillisen tuoretta aplarimehua - nyt homma käy näppärästi muutamassa minuutissa.
Viime viikko töissä meni sangen sutjakasti. Paljon uutta porukkaa tullut töihin
joten se meinaa aina vähän vähemmän tekemistä henkeä kohti. Tapasinpa yhden jannun jolla on pienehkö kotistudio lähikaupungissa Hengelossa. Tarvitsee käydä joku päivä siellä vilkaisemassa. Olipa hauskaa pitkästä aikaa keskustella mikrofoneista ja äänitystekniikoista jonkun kanssa joka asioista kykenee vähän väittelemäänkin.Jouluvapaista. Ymmärsin ettei minun lomien saaminen ole ongelma, mutta
ongelmaksi nousi Annemiekin lomat! Voikin pahimmassa tapauksessa käydä niin, että joudumme A:n kanssa tulemaa Suomeen lentäen jotta ehtisimme ajoissa joulupöytään. Olisi vaan hyvä saada updeittia aiheesta mahdollisimman pian. Tuntuu että tällaisissa asioissa päätöksenteko täällä on aivan hems-ka-tin hidasta. UPDATE! STOP THE PRESS! Annemiek sanoi että meidän täytyy tulla lentäen 23. päivä jotta ehdimme perille. Johanna ja Willem tullee lautalla.Hitaudesta puheenollen. Tai nopeudesta. Tai miten vaan. Täällähän järjestelmät ja systeemit (ihan liikennesäännöistä lähtien) muuttuvat sitä
tahtia ettei kukaan voi pysyä perässä. Kehittävät jonkun systeemin mikä on muka hyvä ja sitten sitä testataan hyvin lyhyt aika (esim. vuosi) ja päätetään ettei ollut hyvä. Keksitään uusi systeemi. Nyt siis viimein sain koko asumistuen junnattua läpi, mikä pudotti meitsin vuokran noin kahteensataan kuussa. Mikä on mahtava juttu. No mutta nyt sitten tuleekin heti uusi systeemi ja haku pitää aloittaa alusta. Sama juttu sairausvakuutuksen kanssa. Puoli vuotta uusi systeemi toimi ihan mallikkaasti - yksityinen sairausvakuutus jonka sisältöön pystyi vaikuttamaa sillä kuinka paljon halusi maksaa. Nyt homma muuttuu - jokaiselle tulee pakollinen ~100€ maksava vakuutus (jonka pitäisi sitten kai kattaa kaikki?). Mutta jotta systeemi ei olisi ihan epäoikeudenmukainen niin siihen on mahdollista hakea avustusta. Vähän niinkuin asumistukea. *huokaus* Eli todennäköisesti tulen maksamaan sen kuuskymppiä kuussa edelleen - tarvitsee vain ensin sotia "tuulimyllyjä" vastaan. Jälleen kerran.Aamut kylmenee. Hollantilaisten idea kylmyydestä on jotenkin nurinkurinen. Aloitanpa parilla lainauksella yhdeltä suomi-hollanti -foorumilta jonka isäni minulle näytti:
"Niin, vielä kahdeksan vuoden jälkeenkin ihmetyttää tämä pukeutuminen täällä. Kyllä aikuiset ovat kaulahuiviin tiukasti käärittynä, mutta lapset ovat ilman mitään huiveja + kuskataan polkupyörillä niin, että sukan ja polven väli on paljaana. Kenelläkään ei ole hattua tai käsineitä. Sitten ihmetellään kun on lapsella on aina nuha. Itse seisoin viime talvena koulun pihalla ainoana, jolla oli myssy ja kunnon tumput. Lapseni oli samalla tavalla puettu. Saimme paljon huomiota. Eräs äiti kommentoi minulle, että miten te sitten pukeudutte kun oikein kova pakkanen tulee, eihän tuohon pidä tottua. Lapsen pitää saada "karaistua"!"
- nimim. "alat" http://finlandsite.nl/foorumi/
Eli kun minä heitin nahkahanskat käsiin yhtenä aamuna niin ensimmäisenä Annemiek katsoi kieroon ja sanoi että ei siellä niin kylmä ole. Menimme ulos ja pidin hanskat kädessä ja katsoin kuinka Annemiek kiskoi hihat käsien suojaksi. En viitsinyt sitä juuri lähteä kommentoimaan. Joka tapauksessa käteni pysyivät hyvin lämpiminä verrattuna Annemiekin kalmasormiin.Töihin mennessä ihmiset katselevat että onpa ihme jannu kun on hanskat kädessä - itse polkevat kuten edellä mainittu, hihat venytetty sormien ylitse, tai vaihtoehtoisesti toinen käsi taskussa. Tätä kättä tulee tietysti välillä vaihtaa. Antakaas olla kun yksi aamu tuuli ja laitoin PIPON päähän! ("lämmintä" oli +2). Maailman tyhmin kysymys mitä kuulin sinä aamuna oli: "Onko kylmä?".

Ei ollut kylmä. Kysyjä sen sijaan näytti palelevan. Yritti tosiaan näyttää muulta mutta ei onnistunut. Punainen nenä ja siniset sormet paljasti. Huulet vitivalkoisena. Kaveri oli kuin hollannin lippu.
Tuon "Kuinkas sitten puette kun tosi pakkaset tulee?" olen kuullut useasti täällä. Ja sitä en tajua. Annemiekin mukaan hänen äitinsä ei antanut A:n pitää hanskoja mikäli ulkona oli lämpöasteita! Syynä "sitten kun todella kovat pakkaset tulevat, niin vaatteet lämmittävät enemmän kun ei ole tottunut lämpimään". Kai tämä jossain Grönlannissa pätisi, mutta täällä missä pakkasta on päiväsaikaan kerran vuodessa ja silloinkin vain muutama aste! Ja joo, mulla on ratkaisu. Sitten kun ne tosi pakkaset tulee niin laitan samat vaatteet päälle. Ja varmasti pysyn lämpimänä.
Iso kiitos Annemiekin puolesta Äidille joka lähetti Annemiekille hanskat. Niitä se käyttää nyt koko ajan. Ja allekirjoittaneelle hanskat ja pipo tulivat myöskin tarpeeseen.
Lintuinfluenssa leviää. Koskakohan se tänne tulee...joka paikka on täynnä vesilintuja (vaikka
vettä ei juuri olekaan) ja tuo "aina-kengät-jalassa-paitsi-sängyssä" kulttuuri edesauttaa varmasti kaiken sonnan leviämistä yksityisasuintoihinkin. Itse emme Annemiekin kanssa kengillä sisällä kulje - en vaan yksinkertaisesti näe mitään syytä siihen. Meillä on tohvelit jos tuntuu että lattia on kylmä. Mattoja en laita - lainaan taas:"Ja joo, jos onnistuu saamaan hollantilaisia tuttavia, niin ne purjehtii sitten sisälle kengät jalassa. Kurakelillä ja vesisateella kanssa. Mukavaa maa ja mukavat tavat =)" -Vieras
Vastaus:
"Juu, mulle tämä tuli heti toisena päivänä yllätyksenä --> vaaleat puhtaat matot meni sitten pesulaan samantien." -katariina2
Ei sade niin, mutta koiranpaska. Sitä kun on joka paikka väärällään. Ihmettelen
miten tuo tapa on niin näihin iskostunut - ei pienintäkään omantunnovärähdystä vaikka näkisi että astui juuri valkoiselle matolle ja jätti siihen Mustin eiliset eväät. Mulla on sellainen tunne että se on jonkinlainen koston kierre, mutta toivottavasti olen väärässä. Hollantilainen käsitys hygieniastakin tuntuu olevan hieman erilainen kuin meillä - tuo tiskaustapa ihmetyttää eniten. Aluksi oikeasti huuhtelin astiat...mutta ei sitä enää jaksa, koska kukaan ei tee niin. Ne pestään saippuavedessä ja sitten kuivataan saippua pois pyyhkeellä ja kaappiin. Nih.
Dartsin talviturnaus alkoi - voitolla. En ollut ekalla kierroksella heittämässä koska en ollut saanut lisenssiäni vielä. Toiselle kierrokselle sen sijaan pääsin jo mukaan ja hoidinkin hienosti oman osuuteni 2-0 ja lopetin joukkuepelin komealla tuplakahdellakympillä. Täytyy myöntää että jännitti aivan helvetisti. Voitettuani ekan kierroksen jännitys sitten katosi ja heitto alkoi kulkea. Oluella ei ollut vaikutusta asiaan. Kesäturnaus oli enemmänkin harjoittelua, mutta tämä talviturnaus on sitten "tosipaikka" niinsanotusti. Jotain puoliamatööriliigaahan tämä on mutta todella hauskaa. Hupaisaa porukkaa, dartsia ja olutta. Oluesta tuli mieleeni miten tuo joukkuekisa päättyi. Edellinen heittäjä jätti 40 tauluun ja olin sitten valmistautumassa heittooni. Yksi tiimin jäsenistä sanoi että "Jos nyt lopetat niin me saadaan ilmaiset oluet kaikki." Naurahdin, heitin yhden tikan ja siinähän se oli. Sitten ei muuta kuulunutkaan kuin että "mikä ihme noilla suomalaisilla on tuon oluen kanssa" tyyppisiä kommentteja. Hyvä me!Ei kai tässä mitään kummempia ole sattunut. Päivät lyhenee ja yöt kylmenee. Viikot töissä ja viikonloput kotona. Välillä satelee. Joka päivä jännittää että mitä lappuja seuraavaksi täytellään. Edelliselle asukkaalle tuli tänne lappu että katkaisemme internetyhteytesi nyt. Hyvin näyttää toimivan. Kaasun ja sähkön kanssa oli joskus sama juttu. Sanoivat että saatte ne takaisin päälle kun maksatte 300€. Päällä olivat ja pysyivät. Olen kerännyt tuohon noita laskuja jotka delliselle asukkaille ovat tulleet. Tiliotteissa näkyy työpaikkakin. Pitäisköhän toimittaa perille? "Tässä olis about 20 000€ maksettavia. Hyvää joulua" En tajua miten joku voi asiansa tuohon jamaan jättää! Sääliksi käy.

Loppuun terveydentilatiedote. Minua taitaa vaivata UMTS. Eli ei outputti toimi. Pitäsi saada täysjyväleipää, mutta täällä sen löytäminen on sangen mahdotonta. Annemiek sanoi että syö luumuja ('pruimen'). Itse ajattelin juoda lasin maitoa. Vaan eiköhän se yksi Wilma ole ihan tarpeeksi.


2 Comments:
Heippa Sami!
kiitos hauskasta lahjasta! Se tuli tänään postissa. Minäkin olen lukenut postisi ja mukava kuulla sinun kuulumisiasi. Olenhan niitä kyllä kuullut isäsi ja äitisi kautta. Ei tämä elämä ole ihmeeksikään muuttunut, vaikka reilusti jo vuosia täytinkin. Niin se aika kuluu- mikä klisee!- mutta vastahan oltiin lintsillä ja Korkeasaaressa ja Suomenlinnassa. Oletteko Suomessa pitkään joulun aikoihin? Oikein hyvää syksyn jatkoa ja paljon terveisiä Annemiekille (menikö oikein?)
terv. Tuija-täti
Meiltä puuttuu Hollannin 2 ja 1 euron kolikot rahalbumista. Täällä myrskyääja on pimeetä! t:jani ja samu ja mummo
Post a Comment
<< Home